torstai 12. huhtikuuta 2018

Mielikuvituksen matkassa maailmalle

Annukka oli kirjoittanut kivan postauksen mielikuvitellusta elämästä. Päätinpä minäkin tarttua tähän kivaan aiheeseen. Ja mielikuvittelussahan on ihan parasta, ettei tarvitse miettiä mitään arkisia juttuja kuten esim. rahaa. Sitä vain on. Ei välttämättä paljon, mutta niin, että elää pystyy.


Meidän perheen mielikuvituselämä äidin silmin

Olisimme vihdoin saaneet toteutettua pitkäaikaisen haaveemme asua Espanjassa. Talomme olisi hyvin perinteinen espanjalainen talo lähellä merta. Kerroksia olisi niin, että alhaalta pääsisi suoraan terassille ja siellä olevalle uima-altaalle. Ylemmän kerroksen, olkoon vaikka kolmas kerros, terassilta olisi mitä mahtavin näköala Välimerelle. Talomme sijaitsisi alueella, jossa asuisi paljon eri maista tulleita perheitä,  ja kaikkien kanssa meillä olisi jotain yhteistä.

kuva


Talomme olisi sisustettu harkiten sekoitettuna sekä espanjalaista että skandinaavista tyyliä. Tilaa olisi riittävästi, mutta ei liikaa. Marmorilattiat hohtaisivat puhtaana päivä toisensa jälkeen (kuka lie nekin siivoaa). Keittiössä loihtisin ihania espanjalaisia herkkuja perheeni ja ystävieni iloksi.

Piharakennuksessa meillä olisi tilaa majoittaa ystäviä vaikka pidemmäksikin aikaa. Sieltä löytyisi myös liikuntasali, jossa meidän oma pt kävisi säännöllisesti opastamassa. Olisin siis varsin timmissä kunnossa. Miehellä olisi pieni vene rannassa, jolla hän saisi käydä ajelemassa ja kalastelemassa.

kuva


Aamuisin lenkkeilisin meren rannalla tai uisin uima-altaassa aamuauringon noususta nauttien. Aamupalatarpeet noutaisin läheltä pienistä paikallisista putiikeista: tuoreet leivät, leikkeleet, juustot, hedelmät ja vihannekset. Tarpeen tullen liikkuisin pienellä punaisella Vespallani tai valkoisella Fiat500:lla. Olisin yllättäen huoleton ja taitava kuski ajelemaan etelä-eurooppalaisen temperamentin seassa.

Meillä vanhemmilla olisi mielekkäät työt. Mielikuvitukseni ei juuri nyt riitä keksimään mitä. Neiti opiskelisi hevostenhoitoa ja tekisi opiskelujen ohessa sopivasti töitä hevosten parissa. Hänellä olisi myös paljon ystäviä. Myös isot lapset olisivat asettuneet asumaan lähellemme Espanjan aurinkoon perheineen. Heillä molemmilla olisi ihanat puolisot ja lapsia. Olisin siis onnellinen mummi. Niin ja me kaikkihan puhuisimme lähes sujuvaa espanjaa. Myös englanti ja italia onnistuisi, ranskasta alkeet olisi jo hyvin hallussa.

kuva


Joitakin viikkoja vuodesta viettäisimme Suomessa mökillämme. Mökkimme olisi samassa paikassa kuin nykyinen, mutta kaavamuutoksen ansiosta olisimme saaneet päivittää mökin vähän suuremmaksi ja paremmin talvikäyttöön sopivaksi. Ei mitään ökymökkiä, mutta sen verran parannusta, että valtakunnan verkon sähkö sekä viemäröinti löytyisi. Olisi niin paljon helpompi tulla mökille. Olisimme lunastaneet viereiset mökkitontit omaksemme ja purkaneet toiselta tontilta kaikki rakennelmatekeleet ja siivonneet tontin sekä palauttaneet sen luonnontilaan. Toisella tontilla olisi lapsien käyttöön pieni mökki sekä saunamökki.

Kyllähän sitä mielikuvitusta löytyisi vaikka kuinka, kunhan tälle tielle lähtee. Mutta jätetään nyt tähän, ettei mene ihan överiksi :)

Nappaa tästä postausidea mukaasi. Olisi kiva tulla lukemaan sinun mielikuvitteellisesta elämästä.


28 kommenttia:

  1. Tää oli niin kiva, että pakko toteuttaa!

    Ehkä me molemmat asutaan vanhempana Espanjassa ja tavataan masikka margaritojen merkeissä aina välillä (ja kirjoitetaan siitä blogiin :))

    Ihanaa torstaita <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkamargaritat hyvässä seurassa kuulostaa erinomaiselta 😊 Odotan sun mielikuvituselämänpostausta.

      Poista
  2. Olipa kiva postaus. Mukavia haaveita <3
    Ihanaa torstaita Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilu on kivaa, kun vain uskaltaa heittäytyä. Toivottavasti jotain toteutuu joskus 😊

      Poista
  3. Aivan ihana postaus. Mukavaa torstaita :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Tervetuloa visiitille Espanjaan 😊 Meillä on aina ovet auki ystäville.

      Poista
  5. Oi, ihana mielikuvituselämä! Mä voisin sitten leikisti tulla siihen teidän piharakennukseen pariksi viikoksi, eikö? :D

    Mäkin teen tämän, kunhan saan mielikuvitukseni vähän kuriin, etten nyt ihan universumin ääriin sentään lentele...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti saat tulla vierastaloon aina kun haluat ❤️

      Anna mennä vaan, tiedä missä sä asustelet kun oikein päästät mielikuvituksen valloilleen.

      Poista
  6. No pahus. Unohdin sen oman pt:n :D.

    Ja haluaisin kanssa yhtäkkiä alkaa rohkeaksi ja taitavaksi kuskiksi, joka sompailisi sujuvasti kaikkien kuumaveristen kuskien keskellä :D

    Ihanat elämä sulla olis ja jos arvata saan, niin pitkälti teidän lomilla toteutuukin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se pt kuuluu sinne sun seesteiseen elämään sanomattakin 😊

      Ehkä jotain lomalla toteutuu, ehkä jotain jää uupumaan. Ainakaan en ole uskaltanut Espanjassa autoilla 😊

      Poista
  7. Mukava postaus. On ihana välillä mukava haaveilla mielikuvitus maailmassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä näissä mielikuvitusjtuissa aina on mukana osa niitä todellisia unelmia, joiden ihan oikeasti toivoo toteutuvan 😊

      Poista
  8. Tämä menee minullakin toteutukseen. Ihana mielikuvituselämä teilläkin olisi. Espanja kuulostaa kyllä hitsin hyvältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuun kyllä lukemaa sun mielikuvituselämästä, varmasti ihanaa luettavaa. Ja Espanja kuulostaa aina tosi hyvältä ❤️

      Poista
  9. Ihania haaveita ♥ Oli mukavaa viettää hetki sun mielikuvitusmatkalla :)

    VastaaPoista
  10. Apua, en kestä - tämä sun mielikuvittelumatka oli kyllä niin ihana, että tulin kateelliseksi pelkästä sun mielikuvitusmaailmasta :) Hienosti kirjoitettu siis myös, kun tempaisi niin mukanaan! Kunhan kerkeän, kirjoitan oman vastaavan, tämä on niin mahtava idea ja näitä on ollut hienoa lukea.

    Tuija, ihanaa viikonloppua! Kuten jo ehkä kuulitkin, en pystynyt vastaamaan teidän kivaan ja ihanaan yllärikutsuun, vaikka miten olisin halunnut. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma ja tervetuloa vierailulle Espanjaan 😊 Ja siellähän on mielikuvituselämässä aina lämmintä, myös talvella.

      Harmi tosiaan, ettei aikataulut natsannut, mitta ehkä toisella kertaa. Onhan tässä onneksi kesä edessä ja paljon aikaa järjestellä aurinkoisia bloggaajatreffejä. Ihanaa vikkonloppua 😊

      Poista
  11. Ihana mielikuvitusmaailma. Mahtaviaa unelmia, niistä on hyvä pitää kiinni, vaikka ei koskaan toteutuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä unelmia pitää aina olla, vaikka sitten ihan hassujakin. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joku osa niistä unelmista joskus toteituisikin.

      Poista
  12. Aijai niin ihanat haaveet ja voisin asua Suomessakin, kunhan olisi ikkunoista merinäköalat. Meri on meillä ihan lähellä, mutta ei riittävän. Meri <3

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo mereen mitään kummempaa suhdetta eli Suomessa järvikin käy. Järvi on ehkä omaan makuuni jopa kauniimpi. Mutta Espanjassa ehdottomasti Välimeri pitää olla vieressä 😊

      Poista
  13. Ihana haave-elämä. Kelpaisi kyllä minullekin, mutta voisin vaikka voittaa Eurojackpotin, niin ei tarvitsisi enää miettiä töissäkäymistä lainkaan :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsin hitsi, kun olisin älynnyt ton Eirojackpot voiton 😂

      Poista
  14. Oi miten ihanalta kuulosti❤ Haaveilu on kyllä mukavaa:) Eikä sitä koskaan tiedä ..haaveet voi joskus toteutua:) Leppoisaa sunnuntaita❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan se varsin upeaa, jos joku osa tästäkin haaveesta joskis toteituisikin. Ehkä sit vaikka Eurojackpotin myötä 😂

      Poista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!